KUJ

Vastaus kuntalaisten kulttuurinjanoon jo vuosikymmenten ajan.

Aihe: kuj

Let the hunt begin!

Pääsykokeen jälkeiset piinaavat 2,5 viikkoa loppuivat viime viikolla, kun pikku nyssykät parveilivat Kauppakorkeakoulun ovella, availivat vapisevin käsin rapisevia kirjekuoria tai istuivat tietokoneensa äärellä kotonaan, odottaen pelonsekaisin tuntein…

Lue loput blogista osoitteessa: www.kuj.fi

Tästä se alkaa

Tiistaina tuhatpäinen lauma jännityksestä jäykkiä mursukokelaita kansoitti Runeberginkatu 14:n ja sen ympäristön vaeltaessaan kohti pääsykoesaleja. Tähän päivään päättyi näiden pienten palleroiden osalta kevään kestänyt tuskallinen luku-urakka, ja stressin laukeamista seuraavaa nollauskänniä pääsivät Huumaan seuraamaan illalla myös täysikasvuiset kylterit. Pahin saattaa olla hetkeksi ohi, mutta pahaa aavistamattomat kokelaat eivät vielä pienissä päissään osaa arvatakkaan mitä on luvassa syksyllä, jos arpaonni on sattunut kohdalle (taidoista tai älykkyydestähän ei näiden vielä kehittymättömien vesieläinten kohdalla voi puhua) ja postilaatikosta tipahtaa heinäkuussa hyväksymiskirje. Mursujaisia odotellessa…

Otteita pääsykoebileiden menosta voi käydä tirkistelemässä osoitteessa: www.kuj.fi

Kevättä rinnassa!

 
Nyt kun pyhät alkavat olla takana päin ja kaikilla on toivottavasti ollut munarikas pääsiäinen, on aika keskittyä tulevaan ja päästää kevään täyttämät rinnat pullolleen (tai valloilleen)! Torstaina bussilastillinen onnekkaita kyltereitä matkustaa Mikkeliin nauttimaan kanssasiskojemme ja -veljiemme järjestämästä rastikierroksesta. Tämä reissu pitää kuulemma kokea (vain) kerran elämässä, eli be there or be…
 
Muita herkkupaloja mainitakseen, KUJ tahtoo muistuttaa kevätkansaa…
 
Lue loput KUJin nettisivuilta: www.kuj.fi
 
 

 

 

 

 

Silliskuvat netissä!

Maanantaiaamuna krapula ja vapina…

Tämän vuosikymmenen paras (tosin myös ensimmäinen) Sillis järisytti maaperää tällä kertaa lähempänä kuin moni olisi arvannutkaan. Tavallisuudesta poikkeavat bussikyydit saivat monen kylterin hämmennyksen valtaan, mutta viimeistään taikuri Luttisen tajunnanräjäyttävä show pyyhkäisi viimeisetkin epäilykset juhlijoiden mielistä. Pete puolestaan sai tyttöjen, ja miksei poikienkin, polvet heikoiksi herkällä laulullaan. Viriili vanhus KY sai vähintäänkin arvoisensa loppuhuipennuksen viikon kestäneelle syntymäpäiväjuhlinnalleen.

Silliksen kuvamateriaalista voit nauttia Kuj.fi Kuvat-osiossa: http://www.kuj.fi/?page_id=8

TAIKURI, TAIKURI, TAIKURI!

CLUB LAGOON -kuvat netissä!

Tsekkaa kuumaakin kuumemmat ja kosteammat kuvat bileistä KUJin nettisivuilta: http://www.kuj.fi/?page_id=8

Moottoritie on kuuma

Nyt kun speksikuntiksesta aletaan jo toipua, makuhermot on viritelty  ja koulun alkaminenkaan ei enää meistä vahvimpia kovin paljon järkytä. Jos olet missannut kaksi ensimmäistä osiota, mutta kolmas on osunut raskaasti, ei hätää, KUJ rientää jälleen pelastamaan sinut, sillä…

Lue loput blogista Kujin nettisivuilta, www.kuj.fi

Uusi vuosi, uudet KUJeet…

Vuosi(kymmen) on vaihtunut jo hyvän aikaa sitten, ja samalla myöskin vastuu KUJ:n toiminnan vetämisestä siirtynyt uusille innokkaille touhutoopeille. Nollaysit ovat ottaneet seuraavan askeleen kohti autuaampia maita, ja nyt on nollakymppien vuoro jatkaa KUJ:n maineikasta, vankkaa sekä väkevää perinnettä kauppatieteilijöiden kulttuuri- ja yhteistoiminnan toteuttajana, myös näin kolmen koulun yhdistyttyä. Nähdään tapahtumissa, sekä tietysti koulussa!

Jos sinua kiinnostaa (ja vaikka ei kiinnostaisikaan) näiden uusien kokelaiden pärstäkertoimet, niin käy ihmeessä tarkistamassa Kuj.fi Tekijät-osio: http://www.kuj.fi/?page_id=738

Puurojuhlakuntiksen kuvat netissä!

Soihdut (ja tontut) sammuu

Kiltit – ja myös vähemmän kiltit – tontut ovat ahmineet masunsa täyteen riisipuuroa ja juoneet itsensä hilpeälle joulumielelle glögillä. Pipariakin jaettiin antaumuksella ja halukkaat pääsivät istumaan jopa pukin polvelle kertomaan lahjatoiveensa.

Jos muisti vielä hieman pätkii, illan tapahtumia voi käydä palauttamassa mieleen Kuj.fi Kuvat-osiossa, jossa puurojuhlakuntiskuvat ovat nyt ihailtavissa!

Katso kuntiskuvat Kujin nettisivuilta: http://www.kuj.fi/?page_id=8

Let us present: KUJin hallitus vuodelle 2010!

Let us present: KUJin hallitus vuodelle 2010!

Kulunut vuosi on ollut vertaansa vailla ja hetkeäkään emme vaihtaisi pois. Elämä kulkee kuitenkin eteenpäin ja väistämättä koitti se aika, kun arvokkaiden tehtäviemme vetovastuu siirtyi uudelle innokkaalle sukupolvelle. Haikein mielin, mutta ylpeydestä puhkuen esittelemme teille tiskien takana hääräilevän mursujoukon. Tämä joukko järjestää siis ensi vuoden Mursujaiset, Sillikset, PreMantan ja paljon muuta!

Toivotamme koko joukolle ikimuistoista KUJ-vuotta ja lämpimästi tervetuloa joukkoon!

Mutta tässä se viimein on, KUJ010: [...]

Lue hallituskokoonpano KUJin nettisivuilta, http://www.kuj.fi/?p=689

Varhaisnostalgiaa

Kuj.fi:n video-osio on nyt korkattu käyttöön, kun Mursujaisten 2009 mainostauot ovat ilmestyneet piristämään sateisia syysiltoja.

Mursut muistelemaan syksyn ikimuistoisinta päivää, tutorit huippukivaa päivää pienokaistensa kanssa ja muut ihan vaan uteliaat katsastamaan vaikutteita siitä, mitä siellä suljetussa salissa tänä vuonna tehtiin.

Videot KUJin nettisivuilta, www.kuj.fi



Web developers: Vesa Vuoristo, Petri Vilén | Interiors: Miika Immonen, Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute